Aloitin eläinlääkärin urani kuntapraktiikassa. Tuolloin eläinlääkäriopintojen tuotantoeläinosio lusittiin Hautjärvellä ja voin vannoa, että tuo ajanjakso oli yksi opiskeluaikani hauskimmista jaksoista. Olen jo kertonut jännistä jänispadoista ja mäenlaskuista jotka uhmasivat painovoimaa, mutta kyllä siellä opiskeltiinkin. Vähän.
Tuolloin 5. kurssin suorittaneet eläinlääketieteen opiskelijat menivät lähes poikkeuksetta kuntapraktiikkaan. Väitän, että ainakin osa 1980-1990 luvun eläinlääkäreistä suuntasi kuntaan pelkästään Hautjärven kokemusten ja siellä tuolloin palvelleiden opettajien vuoksi. Esimerkiksi Erkki Pyörälä loi tarinoillaan ja opetuksillaan kuntapraktiikan ympärille sellaiset hopeareunukset että pakkohan sinne oli päästä sähläämään. Lisäksi tuotantoeläintiloja oli paljon, kuntapraktikot halusivat kesälomille ja sijaiseksi hyväksyttiin myös vähän kokemattomampikin eläinlääkäri. Palkkakaan ei ollut paskimmasta päästä. Se on myönnettävä, että kyseessä on jännä kesäduuni, vastata kokonaisen kunnan eläinten terveydestä. Osalla opiskelijoista kyseessä oli ensimmäinen työpaikka, aika oli kulunut kirjoja lukiessa ja yhtäkkiä vastuu alkoikin painaa. Varmasti ei tullut ensimmäisinä päivystys öinä uni silmään ja mahakin saattoi olla löysän puolella.
Alle listaan Erkki Pyörälän, armoitetun kuntapraktiikkaopettajan kolme ohjetta kuntapraktiikan alkuun:
1.Ne potilaat jotka jäävät ensimmäisen kesän kandeilta eloon, selviävät hoidosta huolimatta, ja ne jotka kuolevat, kuolisivat hoidosta huolimatta.
2.Potilaan on saatava paras mahdollinen hoito, muutoin sai sitten töppäillä ja töpeksiä. Ei haitannut vaikka saunaillan jälkeen kesäyössä kaikui hippasenverran juopuneen opiskelijan epävireinen laulu. Ei Eki kyllä ääntä kehunutkaan…
3.Tämän ohjeen oletan piintyneen kaikkien opiskelijoiden kovalevylle ja pysyvästi. Auto parkkeerataan aina keula kohti päätietä. Koskaan ei tiedä milloin tulee lentävä lähtö, oli kyseessä pieleen mennyt hoito tai vaikkapa eläinsuojelutapaukseksi kääntyvä potilaskäynti.
Pakko myöntää, että yhä vieläkin parkkeeraan auton pakarat kohti taloa ja keula kohti porttia.
Kepeät mullat Ekille.
Tämän tarinan teille tarjosi Prevett Oy
MAINOS: Eläinlääkärin ammatin alkuvaihe on melko hämmentävä kokemus. Edellisenä kesänä saatat paistella hampurilaisia ja sitten vastaatkin yhtäkkiä koko kunnan eläinten terveydenhuollosta. Voin taata että melko pikaisesti tapahtuu vastuun lisääntyminen. Prevett pyysi minua ja Suvia puhumaan ensi kesän kandidaateille ensimmäisestä kesästämme. Minä ajattelin höpistä luottopakeista, ja siitä kuinka tärkeää on että kaveria autetaan ja alkumatkasta tehdään mahdollisimman tasainen.
Eläinlääkintä ja tarvike välitystä harjoittavat yritykset osallistuvat omalla tavallaan tähän auttamiseen. Mitäpä luulette, uskaltaako ja osaako kandidaatti Heinola tilata kerralla oikean määrän lääkkeitä ja tarvikkeita? Entäpä kuinka taloudellisesti järkevää lääkkeitä ja tarvikkeita välittävältä yritykseltä on myydä kandidaatti Tepposelle 9 kappaletta rokotteita, kipulääkepullo ja 4 umpituubilaatikkoa? Ja lähettää seuraavana päivänä samaiselle kaverille ruiskut niihin rokotteisiin, ja vielä yhden antibioottipullon, Tepponen kun unohti ne tilata edellisessä tilauksessa. Epäilen että logistisesti ja taloudellisesti on aivan surkeaa puuhaa.
Kyllä minä muistan kuinka jännää oli ääni vapisten tehdä ensimmäinen lääke ja tarviketilaus. Arvatkaapa miltä tuntui kun langan toisessa päässä oli ihminen joka ymmärsi aloittelevan lääkärin kokemattomuuden ja tuskan, ja ystävällisesti auttoi tilauksen tekemisessä? Ja kyllä, minä tiedän että kyseessä on bisnes, mutta bisnestäkin voi tehdä monella tapaa. Kiitos siitä tuesta Prevett.
Elk Heinola, v. 1995.
