Kävipä kerran opiskeluaikanani niin, että sain puhuttua itseni yhden vastavalmistuneen eläinlääkärin seuralaiseksi päivystysviikonlopuksi. Koska päivystys suoritettiin toisella puolella Suomea, suoritin minä reissun junalla. Junahan on varsin mukava matkustusmuoto. Minä kuitenkin jumituin ravitolavaunuun ja reissu sujui entistä vauhdikkaammin. Saavuin määränpäähän illansuussa, ja tietysti kollegalla oli päivystyskeikka päällä. Missäpä sitä nuori mies sopivassa nousussa viettäisi luppoaikaansa näppärämmin kuin asemabaarissa. Illan päättyessä päivystyskin rauhoittui ja päivystäjä sai noudettua jo hieman väsyneen matkalaisen asemalta.
Aamulla päivystys pyörähti käyntiin täydellä voimalla ja ensimmäisenä potilaana oli lehmä, jolla jälkeiset olivat jääneet kohtuun. Tämä tarkoittaa sitä että istukka ja muu tarpeellinen tavara jää tulematta pihalle. Lehmän tapauksessa tämä ei ole hätätilanne, yleensä tilannetta seuraillaan muutama päivä ja omistajaa pyydetään vetämään niitä hiljakseen ulos.
Operaatio lehmän jälkeisten poisto
Joskus tämä toimii ja joskus ei. Kun jälkeiset alkavat happanemaan, menee lehmän lähistöllä työskentelystä maku. Haju nimittäin muistuttaa tilannetta jossa joltain on unohtunut vetää vessa, n. viikon ajan. Ei ole hyvä haju tuo. Yleensä omistaja haluaa tässä vaiheessa, että eläinlääkäri poistaa jälkeiset käsin, ja jossain tapauksissa eläinlääkäri jopa suostuu tähän, en ala vänkäämään mikä on oikea tapa.
Ajelimme navetalle, minulla oli suu kuiva ja päätäkin särki. Navetta oli vanha, todella vanha, ovikin oli tehty pygmeille ja katto muutoin vain matalemmille kavereille. Valaistuksena oli enintään pari hehkulamppua joten lähes käsikopelolla mentiin. Parressa seisoi lehmä joka vaikutti muutoin hyväkuntoiselta, siltä vain roikkui hännän alta vasikan kotipesän jäänteet.
Kollega pyysi ämpärillisen vettä ja minä assistenttina kannattelin saavia kun lehmältä pestiin pylly. Tämän jälkeen alkoi jälkeisten irrotus, minä pitelin häntää jotta eläinlääkäri pystyi suorittamaan toimenpiteensä. Omistaja seisoskeli jouten lehmänsä vieressä ja minä kerroin tälle ukkelille, että minäkin opiskelen eläinlääkäriksi ja valmistun, tässä vaiheessa kohdusta tuli ulos noin kilon verran reilusti marinoitunutta jälkeismössöä. Minä ei todellakaan ole herkkämahainen. Kävi kuitenkin niin, että eiliset oluet yhdistettynä lämpimään navettaan ja todella tukevaan mädänhajuun johtivat siihen, että kandidaatti T. Heinola irroitti otteensa hännästä.
Hoipuin seinistä tukea ottaen pihalle navetasta, löin toki pääni matkalla ovenkarmiin, kaaduin maitohuoneen läpi pihanurmikolle ja
saatoin lausua jopa pari virkettä Norjaa. Muutaman minuutin keräilyn jälkeen palailin takaisin navettaan, hieman oli häntä koipien välissä, isäntä silmäili minua päästä jalkoihin ja kysäisi että ihan vielä et vissiin valmistu?
Tuli minusta silti eläinlääkäri…
(Juttu vuodelta 2016)
