Edelliseen osaan TÄSTÄ
Siirtymä Kanasaarelle sujui mallikkaasti, veneen keskellä oleva katos suojasi mimosan herkkiä hipiöitä ja minun ylisuurta hajuraajaani auringon polttavilta säteiltä. Kun tuo valopallo porottaa suoraan ylhäältä, on sillä jotensakin kovempi vaikutus, voin vannoa että näin savun nousevan auringonvaloon jääneestä isovarpaastani.
Rantautumisen yhteydessä kuski kerää matkalaisilta pienen lisämaksun, Chicken island on luonnonsuojelualuetta, mahtoiko olla 5-6€/ nuppi.
Sovimme kuskin kanssa että paluu olisi kello 15.00 ja hän totesi että ei käy tästä paikasta, meidän pitää kahlata viereiseen saareen niin saa kopattua meidät sieltä kyytiin. Huono englanti, runsaasti käsimerkkejä, pään nyökyttelyä ja vihaisia mulkaisuja vahvisti sopimuksen. Minä kokosin porukan kasaan ja me vääntäydyimme keltaiselle hiekalle kurottautuvien puiden katveeseen, varjo on nimittäin minun paras kaveri. Sovittiin Suvin kanssa että mennään pareittain, Suvi menee Helinän kanssa, ja minä huolehdin Artusta. Jos paskendaalia menee tuulettimeen, pystyy Helinä kilpauimarina pelastamaan koko konkkaronkan. Tyttö kertoi että vetää meidät rantaan hiuksista, oli kuulema neuvottu että edestäkäsin ei saa hukkuvaa kohdata. Viisas tyttö.
Minä kerroin että ok merkki on peukulla ja etusormella tehty rengas, ja siihen on aina vastattava. Muilla merkeillä ei ole juurikaan merkitystä, etusormi osoittaa minne, missä tai mitä. Ja kaikkein tärkeimpänä sääntönä, mihinkään ei kosketa, vaikka kuinka tekisi mieli. Se nimittäin tekee tökkivä etusormi kertaheitolla korvaamatonta vahinkoa.
Tähän alkuun on heti sanottava että minua jännitti ihan hemmetisti mitä tutulle riutalle on tällä välin tapahtunut. Tällä ”tutulla” minä tarkoitan sitä että minä olen sukeltanut tässä paikassa 4 kertaa, sukellettava alue on n. 300x25m joten minä väitän että minä muistan sieltä juttuja. Meriveden lämpeneminen ja saasteet ovat antaneet osumaa koralleille kaikkialla, ja minä olin sieluni silmin nähnyt kauhukuvia vaaleista elottomista rangoista. Minä kehoitin Arttua astumaan veteen ja valmistauduin siihen että edessä on kermalla kuorrutettu pettymys.
Riuttaa edeltää matala, alle metrin syvyinen siirtymä ja ainakin hattumaiset vaaleanpunaiset ahvenet olivat yhä paikoillaan.
Kyseinen kala on noin kämmenen kokoinen ja niitä on tasaisesti ripoteltuna tälle matalalle alueelle. Kukin näistä pienistä pirulaisita vartioi omaa pientä kiveään, ja kun ne näkee oman kuvansa sukellusmaskista, ne hyökkää. Kuulostaa varmasti varsin reppanatouhulta mutta mitä pikemmin näistä pienistä vartiokoirista pääsee eroon, sen parempi. Ei ole mukavaa kun joku antaa tauotta kipakoita pusuja päätä kohti. Kun tämä paskiaiskalavyöhyke on ylitetty (kyllä, tiedän, minä se olen väärässä paikassa, ihan asiasta mökkejään suojelevat), alkaa koralliriutta.
Pakko on myötää että muistikuviini verrattuna vesi oli sameampaa, kalkkikorallit haalistuneita ja kalojen määrä oli selkeästi vähäisempi, mutta silti, elämää oli yhä paikalla, runsaasti. Ensimmäisen 10 m matkalla näkyi lukuisia papukaijakaloja, kersanttikaloja, neitokaloja ja merikäärme. Tässä kohtaa minä otin Arttua sen osoittelevasta kädestä kiinni ja esitin että pysytäänpä yhdessä. Jättiläissimpukat olivat yhä hoodeilla, samoin merisiilit ja meritähdet, tämän jälkeen alkoi varsinainen koralliriutta. Tässä kohtaa Suvi ja Helinä saavuttivat meidät ja lähdimme etenemään riutan suuntaisesti.
Tätä juttua on mahdoton kuvailla, se olisi silti asian aliarvioimista. Voitte miettiä miltä tuntuu kun unelma täyttyy, juttu on koettava. Minä laitan tähän nyt vain tylsän listan ja saatte käyttää omaa mielikuvitustanne. Reissussa näkyi mm. Merikäärmeitä, kookas mureena (kalamiehen 120cm), iso merivuokko ja kasa Nemon serkkuja, välskärikaloja, eli sen Dorin sukulaisia, säppikaloja, ensimmäistä kertaa elämässä sweetlips poikasmuoto, kaksi isoa, siis todella isoa piikkipallokalaa (60-70cm), losserokala, ämpärillinen erillaisia tokkoja, neitokaloja, pinsetti- ja perhoskaloja, keisarikaloja ja herttuakaloja ja jäätävän kokoinen papukaijakala (60-70cm) korallia rouskuttamassa. Riutan kalaporukka oli siis yhä jossain määrin paikalla, koralleista nähtiin muutamia lihakoralleja ja paljon istutettuja kalkkikoralleja. Riutan uudistaminen on tällä alueella käynnissä, vahvasti kuitenkin pr- mielessä.
Lasten alkuvaiheen haparointi ja hienoinen aristelu vaihtui päivän aikana riemuksi. Tiedättekö mikä teki päivästä täydellisen? Se että pinnalta havaittu hämmästelynkohde johtaa siihen että ipana vetää syvään henkeä ja sukeltaa lähemmäs. Kohteena saattoi olla vaikkapa sitä merivuokossa asusteleva vuokkokala. Kun tärykalvot huutaa hoosiannaa ja lopulta keuhkot pakahtuvat ja pintaan tullaan viimeisillä ilmanrippeillä, se on täydellistä.
Kalojen kuvat (kuten kannen jättiläismureena) kuvituskuvia Canvasta. Varpaat Tepon, ehkä. Kuvien käännöksistä voi syyttä SomeHannea. Saa korjata jos joku on mennyt nimet vikaan 😀
