Pitihän sitä taas keksiä tekemistä tällekin päivälle. Koh Phi Phille suuntautuneen sukelluspäivän päätteeksi kävimme syömässä illallista lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsevassa ravintolassa. Jos joskus päädytte tuonne samoille hoodeille niin hoksaatte että Ao Nangin kyläraitille on ripoteltu n. 50m välein pieniä turistikioskeja. Näissä kioskeissa istui yleensä naispuolinen ihminen joka kauppasi turisteille erilaisia matkoja ja aktiviteetteja. Olimme päättäneet viettää seuraavan päivän rannalla loikoillen ja jos olette kahlanneet läpi tämän juttusarjan niin tiedätte että lähirannat eivät varsinaisesti olleet meitä varten.
Seuraavan päivän projektiksi valikoitui reissu Koh Hongille. Ei kuulema tarvitse olla erityisen älykäs hoksatakseen että tuo Koh sana tarkoittaa saarta. Tiedoksi Tepposen tapaisille kielineroille, kyseessä on siis Hongin saari. Tämä kohde sijaitsee hieman etäämmällä kuin tuo Chicken Island ja niinpä päädyimme siihen että teimme kioskin rouvan kanssa kaupat pitkähäntävenereissusta Koh Hongille. Sovittiin että auto noutaisi meidät hotellilta paikallista aikaa. 07.00.
Iltaruuan päätteeksi me köpöttelimme hotellille käymällä paikallisen pikkumarketin kautta, matkaeväitä nääs. Mukaan valikoitui pääasiassa nestemäistä evästä, limpparia ja muutama olut.
Aamulla hyppäsimme gebardimaisella liikkeellä avolavan lavalle pötköttämään (autokyyti luvattu, ei sisällä penkkejä). Pitkähäntäveneitten satama sijaitsi Nopparatin toisessa päässä, n. 5 km päässä, joten avolavan laitojen puristelu jäi varsin vähäiseksi. Meidät taluteltiin jo parhaat päivät nähneen pitkähäntäveneen eteen ja kuski totesi että stig ombord. Ja mehän noustiin.
Kapteeni käynnisteli venettä, ei onnistunut, propello stoppo, selkeästi akkumulaattori oli kyr… rikki. Eipähän ollut hätä tämän näköinen, ukkeli hyppäsi yli laidan, viereiseen veneeseen ja sanoi selkeällä thaimaan kielellä että lainaatko Kalervo akkua, minun akkuni ei toimi. Pikainen akunvaihto ja jo lähti. Tässä kohtaa mietin että matkaa Koh Hongille on abouttiarallaa 10 km, tulee pitkä uintikeikka jos akku sippaa taas. Eipä siinä mitään, arpa oli heitetty ja me painuttiin avovesille. Venematka kesti 45 minuuttia ja kertaalleen hyytyi paatin matkanteko kun ohjauskeppi jäi kapteenin käteen. Muutama reipas lenkkiavaimen vääntö riitti ja ohjaus oli taas uudenveroinen, ehkä.
Tämä Hongin saari on kyllä näkemisen arvoinen paikka, kyseessä on luonnonsuojelualue ja siksi pulitimme taas saareen päästäksemme pääsymaksun. Minä nappasin kuvan meidän veneestä ja sitten me rantauduttiin. Tänne saarelle kannattaa pyrkiä aikaisin aamulla, muut turistit vetelee unta kuulaan vielä aamulla ja siten saari on rauhallinen. Me saatiin olla tunnin verran lähes yksin aivan mielettömän hienolla rannalla. Kello 9 nurkilla pitkähäntäveneitä alkaa saapumaan melkoista haipakkaa ja kello 12 maissa ranta on turvoksissa turisteista.
Me makoiltiin hetkinen rannalla, minulle riitti 10 minuuttia, sitten piti jo tutustua saareen. Ranta oli upea, pällistelit mihin suuntaan tahansa niin näkymä oli kuin matkailuyrityksen mainoksesta. Rantahiekka oli pehmeää ja vesi lämmintä. Vedessä kahlailu ja uiminen tuntui kuitenkin siltä kuin olisi päästellyt läpi nokkospusikosta, ei ole paha juttu mutta kutittaa. Paikallinen asukas kutsui polttelun aiheuttajaa merikirpuksi, tiedä sitten häntä, joku polttiainen siellä asusteli. Sukeltelu ei onnistunut kun näkyvyys oli huono.
Saaren keskellä liikkumista on rajoitettu runsaasti, mikä on hyvä homma, tällaiset pienet saaret ei kestä ylettömästi Merrell-retkeilysandaalien aiheuttamaa eroosiota. Sallitut kulkureitit oli merkitty selvästi ja pusikko oli niin tiheää että ilman vesuria kulkemisesta ei muutenkaan olisi tullut mitään.
Saaren toisessa päässä on metallinen portaikko joka johtaa näköalatasanteelle. Kyseessä ei ole mikään Tiikeritemppelin tapainen extreme kiipeily, kipuaminen helteessä onnistuu vallan mainiosti jos ei pidä yletöntä hoppua. Näkymät huipulta on hienot, paikallinen saaristo, sininen vesi ja muutama purjevene luo idyllisen kuvan. Suosittelen lämpimästi mutta ehkä ennen kello 12.00 suoritettuna, sitten voipi mennä portaat ruuhkaiseksi.
Palasimme valloittamallemme rantakaistaleelle, merkkinä meidän alueesta oli pyyhkeet, reput ja snorkkelit jotka oli ripustettu varjona toimivan puun oksistoon.
Koska saari on luonnonsuojelualuetta, ei siellä saa nauttia alkoholia, minulle tämä tieto tuli yllätyksenä saareen noustessani ja siksi minä siemaisin matkaeväsolueni kielloista huolimatta kitusiini. Tekniikka sama kuin Malmin yläasteen bileissä v. 1984, piilossa ja pikaisesti, Suvi rikkoi myös räikeästi lakia.
Hetkisen pötköttelyn jälkeen päätettiin kiertää paikallinen luontopolku. Edessä olisi 700m mittainen, henkisesti ja fyysisesti rasittava suoritus. Eli ei tarvitse varautua haikkausvarusteilla, ihan oikeasti voi jättää vaelluskengät ja sen hienon kepin kotiin.
Metsä on tiheää kuin 5 vuotta vanha pajukko, hiekkapolku kulkee keskellä saarta, ensin ohitetaan sisävessat ja sitten on taas sitä pajukkoa. Se pitää myöntää että on suhteellisen jyrkkiä nämä paikalliset kalkkikiviseinämät, niska tulee kipeäksi kun kupoli kallellaan ylös kurkkii. Siellä ylhäällä oli käsittääkseni tsunamin varalta merkitty pelastautumispaikka. Mietin siinä että takuulla tulee kynnet kipeäksi jos tuollaista kalkkikiviseinämää pitää ylös kiivetä.
Tämän jälkeen tuli vastaan Hongin saaren hienoin tapahtuma, polulla köpötteli 150-200cm pitkä (häntä mukaan luettuna ja kalamiehen silmillä katsottuna) mustajuovavaraani. Otus kulki meitä kohti vakain askelin, minun kämmenen kokoiset tassut vaan tömisivät sen mennessä. Perhe Heinola piti mölyt mahassa ja takana tuleva englantilaispariskuntakin lopetti kalkatuksensa kun minä pahasti mulkaisin. Oli kyllä hieno kokemus, siis se varaani, ei ne hiljaiset britit.
Arttu kertoi törmänneensä samanlaiseen liskoon jo aiemmin, meressä, kun se oli ollut ihmettelemässä rantoja. Kysyin että oliko pelottanut, sanoi että ei, kertoi että oli ollut todella hieno kokemus. Ja vähänkö olin taas ylpeä 10v vanhasta ipanasta.
Kello 13 nurkilla saari oli täynnä porukkaa ja meidän 5 neliön hiekkarantapaikalle alkoi työntymään toisten turistien tavaroita, niinpä me päädyttiin siihen että me kutsuttiin meidän pitkähäntävene takaisin paikalle. Homma etenee niin että turisti kävelee kelluvan laiturin päähän ja näyttää siellä seisoskelevalle kaverille oman pitkähäntäveneensä valokuvan. Kaveri kaiveli esiin mikrofonin ja huuteli jotta Kalervo tänne, turistit odottelee. Vähän jännitti että oliko meidän kuskin veneessä sähköhävikkiä ja kuinka paljon, oliko akku taas tyhjä. Ei ollut, hyvin jatkui matka.
Kuski kiepautti meidät vielä paikalliselle nähtävyydelle, sellaiseen laguuniin, tämä on kyllä myös hieno paikka mutta kun veneitä on jonomuodostelmana nii se vähän karisee se kauneus. Voisi olla järkevää käydä täällä ennen kuin nousee Hongin saareen. Tästä me päästeltiin sitten takaisin Ao Nangiin. Kapteeni kuskasi meidät Nopparatin toiseen päähän ja me pääsimme suoraan ravintolaan.
Tässä ravintolassa me sitten kohtasimmekin sellaisen ruokalajin että oksat pois. Sanotaanko nyt niin että kun me syötiin se eväs kello 14 nurkilla, niin ensimmäiset oireet alkoivat sitten kello 19.00 ja ihan hyvä olo oli kolmen päivän päästä.
