Aamulla ponkaistiin pirteänä pystyyn suomenaikaa kello 01.30. Tänään oli tarkoitus mennä snorklaamaan Fast Mantan sukellusporukan kanssa. Nouto hotellilta oli sovittu kello 07.00 paikallista aikaa ja perhe Heinola oli hotellin ovella valmiina kuin lukkari sotaan. Koko porukka oli jälleen dipattu totaalisesti auringolta suojaavaan velliin. Uikkareiden ja UV suojaavien paitojen lisäksi mukaan ei tarvittu mitään muuta. Kuljetus alukselle tapahtui pikkubussilla ja bussi oli ovella sovitusti. Matka veneelle kesti puolisen tuntia ja satamaan saavuttaessa sukelluksen harrastajia oli keräytynyt nurkkiin pyörimään yhteensä noin parikymmentä kipaletta.
Alus osoittautui n. 12m pituiseksi moottoriveneeksi, vene oli katettu ja siellä oli vessa, eli tärkeimmät vaatimukset täyttyivät. Alus oli siisti ja hyväkuntoinen. Laivautumisen jälkeen porukka jaettiin 5 ryhmään, lähinnä kokemuksen ja halujen perusteella. Snorklaajia oli yhteensä 5 kappaletta, eli yksi italialaisreppana joutui liittymään meidän perheen seuraan.
Kaksi ryhmää muodostui puolestaan sukelluskurssia läpikäyvistä porukoista. Toinen ryhmistä sähläsi, jännitti, sääti ja kohelsi tauotta. Kyseessä oli OWD porukka (open water diver) mikä tarkoittaa sitä että kurssi oli juuri alkanut. Toinen kurssiporukka oli puolestaan muodostui AOWD kurssia läpikäyvistä tyypeistä. Tämä porukka oli jo kahlannut läpi OWD osion ja syvensi osaamistaan, mitä niiden nimeen tulikin sitten tuo A eli advanced. Sähläys ja säätäminen oli selkeästi vähäisempää. Pari porukkaa koostui sitten ihmisistä jotka olivat harrastaneet hommaa pidempään, varsin rentoa sakkia kaikki tyynni.
Veneen lähdettyä liikkeelle käytiin sitten läpi aluksen ja sukellusten säännöt. Persus pidetään penkissä aina kun mahdollista, mitään ei heitetä mereen ja mihinkään ei kosketa, muutoin saa olla kuin sen yhden Elinan kana. Helinä ja Arttu kuuntelivat keskittyneesti ohjeet ja minun on myönnettävä että minä olin melkoisen ylpeä näistä meidän ipanoista. Juttelin meidän sukellusryhmän vetäjän kanssa ja sain hänet vakuutettua siitä että 10 ja 12v vanhat snorklaajat eivät osoittaudu ongelmaksi.
Matka ensimmäiselle sukellukselle vei vajaa pari tuntia, aamiaiseksi syötiin hedelmiä ja tahmeaa riisiä. Kun on yli 50v, ja on käynyt välillä vesillä, tietää että on mukavampi pitää eväät sisällä ja nauttia olostaan. Eli kaukaa viisaana minä ja minun perhe päästeli ääntä kohti myös tarjolla olevat pahoinvointitabletit. Ikävä kyllä yksi porukasta oli merkittävästi kovempaa tekoa ja ei siten tarvinnut näitä lääkkeitä. Kasvojen kalpeus ja uusintaesiintymisen tekevä Sticky Rise viittasivat kuitenkin selkeästi siihen että pillerit olisi ollut paras pistellä tuulensuojaan. Se on nimittäin vähintäänkin hengenvaarallista oksentaa regulaattoriin tai snorkkeliin.
Vierailu Koh Phi Phillä oli minulle ja Suville toinen kerta, tuolloin oli meidän vuoro säätää, sählätä ja koheltaa. Vuonna 2006 minä pääsin samaisessa paikassa pötköttelemään seeprahain viereen ja kyseinen kokemus on palanut kovalevylleni pysyvästi. Eli jälleen tavoitteena oli työstää mukuloiden pään sisälle pari juttua jotka pysyisi siellä ikuisesti. Seeprahait on ikävä kyllä hävitetty, sukellusohjaajat kertoivat että kyseistä upeaa lajia ei enää nähdä kuin pari kertaa vuodessa. Vuosituhannen alussa niitä pyöri alueella runsaasti. Nykyään paikalla esiintyi kuitenkin suhteellisen runsaasti mustapilkkahaita. Kyseessä on sellaisen oikean hain näköinen, enintään parimetriseksi venähtävä laji.
Saavuimme ensimmäiselle sukelluspaikalle, jyrkänteen eteen. Meille jaettiin lasit, snorkkelit ja räpylät ja ulostautumisjärjestys sovittiin. Sinne sukellusryhmien lähelle on sitten ihan turha hakutua, enemmän kannattaa vältellä ja odotella piilossa että ne on on paiskattu pihalle purkista. Erityisen vaarallisia on ne OWD tyypit, niitä kannattaa varoa oikeasti. Niillä on 10kg murikka selässä, huurtuneet sukelluslasit ja ylisuuret räpylät sekä päällä älytön jännitys, liikkeet on ennalta- arvaamattomia.
Oman OWD kurssini aikana yksi jantteri mursi minulta nenän kun se pyöri se saakutin pullo selässä käytävillä. Minä istuin paikoillani, tämä heppu ei. Pakko toisaalta myöntää että onhan tuo minun hajuraajani toki sitä kokoluokkaa että riski oli ilmeinen. Tästä viisastuneena me istuskelimme kiltisti paikallamme veneen keulassa ja odottelimme vuoroamme.
Arvatkaapa mitä sitten tapahtui? No se selviää ensi viikonloppuna.
