Juttu julkaistu lokakuussa 2015
Suvi: Osallistuin viikonloppuna Suomen Eläinlääkäripraktikot ry:n kurssille aiheena koiran ja kissan käyttäytyminen. Useissa käyttäytymistä koskevissa koulutuksissa olen ollut, mutta tämä oli ihan parhaasta päästä. Luennoitsijoina Suomen huippuasiantuntijat käytöksessä: Tuulia ja David Appleby. Tähän liittyen onkin sitten hyvä postata Tepon mietteitä aiheesta:
Olen kasvanut perheen kuopuksena, johtoasemaa piti äiti, sitten tuli isä, sitten sisko, tämän jälkeen airedalen terrieri Manta, ja hännänhuippuna Tepponen. Tämä arvojärjestys on aktiivisen ja kokeilunhaluisen pikkupojan kannalta erittäin hyvä, koirat opettavat. Tuollaisella narttuterrierillä on toisaalta lehmän hermot ja toisaalta kun nalli palaa niin kannattaa juosta mutkitellen. Ylläkuvatun järjestyksen vuoksi katson olevani hyvä lukemaan koiria. Tämä siis tarkoittaa sitä, että yleensä tiedän miten kutakin koiraa tulisi lähestyä, milloin on syytä antaa tilaa ja milloin voi saman tien kävellä potilaan luokse. Osaan myös mielestäni käsitellä koiria, useimmat koiruudet hyväksyvät sen, että teen niille toimenpiteitä jotka jossain tapauksissa ovat vähintäänkin epämielyttäviä ja tunkeilevia (anaalirauhasten tyhjennys, vieras sormi pakoputkessa hämmentää varmasti viattoman luontokappaleen). Minua ei tähän mennessä ole purtu kertaakaan kunnolla, osittain tämä johtuu kyllä myös siitä, että minulla on nopeat kädet. Koittakaapa varastaa lapsena nakki takaisin narttuairedalelta, kädet käy kuin kuuromykkien väittelyssä.
Minä olen pyrkinyt opettamaan koirilleni perustavat. Minun opetusmetodiikkani on ns. Management by Perkele mallia, tämä on aika tyypillinen malli niin työpaikoilla, kuin myös koirankoulutuksessa. Kyllä minun koirani tulevat luokse, istuvat, makaavat ja tulevat jopa sivulle (sillälailla hienosti takaa kiertämällä), ainoa ongelma on että kaikilla koirillani on ollut etäisyys jota kauempaa ne eivät tottele. Tämä etäisyys on suoraan verrannollinen minun ja kääntäen verrannollinen koiran juoksunopeuteen. Nykyinen Aapo-koirani ei tule luokseni pimeällä, jos sitä ei huvita, koska se tietää että juoksen kuitenkin väärään suuntaan, nykyään huudan sille että tänne, mä näen sut…
Miksipä minä tätä teille vuodatan, no tietysti siksi, että Suvi on haastanut minun metodini järkevyyden, ja normaaliälyllä varustettuna miehenä minä en sitä hyväksynyt… Ihan helposti. Pakko myöntää, että se että osaa lukea koiria ja osaa käsitellä koiria, ei välttämättä tarkoita sitä että osaa kouluttaa koiria, ja sama toisinpäin. Suvin opetusmetodina on positiivinen vahvistaminen (kukkahatut esiin). Meidän talo on täynnä napsutusta, koirat saa napsun aina, tai lähes aina kun jotain tehdään oikein, mukulat saa napsun kun ne vievät likaiset astiat pesukoneeseen, tai kun likavaatteet menevät omiin koreihinsa, nyt ne vaativat näitä napsuja jokaisesta toimenpiteestä. Napsujen määrä on lähtenyt ihan lapasesta, likaisesta lautasesta pitää saada yksi ja puurolautasen tyhjentämisestä jopa kolme. Minähän vedän nipun palkokasveja sieraimiini jos suorittamani siivoustoimenpiteen jälkeen kuuluu napsu, meikäläistä ei manipuloida ( juu, niinpä, minua pelataan kuin ketä tahansa testosteronivasteisilla aivoilla varustettua, koko ajan).
Pakko myöntää, että niin mukulat kuin taloutemme koirat ja muutkin nelijalkaiset tuntuvat toimivan paremmin ja varmemmin kun vaihtoehtona on palkinto, ja välittömästi saatava sellainen. Suurimman ongelman aiheuttanee se, että palkitsija ei osaa käyttää naksutinta oikein, palkinnon saaja kyllä oppii nopesti sen merkityksen. Luulen, että laakamadollekin tulisi kuolaa suuhun (jos sillä siis olisi sellainen) naksun kuuluessa jos palkintona on aluksi savukinkku ja se tarjoillaan naksuttimella. Pavlov sai koirat kuolaamaan mutta Skinner sai ne kuolaamaan ja tekemään samalla hommia.
Toivottu toiminta pitää vain purkaa riittävän moneen pieneen osaan. Esimerkiksi jos halutaan, että Teppo tekee esim. kossuvissyn sitruunalla (joka on sille luontaisesti vastenmielistä tietysti), täytyy ensimmäinen naksu ajoittaa siihen kohtaan kun Teppo tekee ensimmäisen liikkeen joka vie tavoitteeseen. Eli jos Teppo lähtee kohti jääkaappia, tulee napsu, kun Tepon käsi lähtee kohti omenaa, ei tule napsua ja koska Tepon aivot on manipuloitu odottamaan jokaisesta liikkeestä napsua, yrittää käsi hapuilla jotain muuta, lopulta kun käsi tarttuu vissypulloon, tulee napsu, ja seuraava tuleekin heti sitruunan noudon jälkeen… Hassua kuinka suuri vaikutus sillä on, että opetettava pääsee itse vaikuttamaan tekemisillään tulokseen, kun koira tarjoaa toivottua toimintaa, tulee palkinto heti, jos taas opetettava ei tarjoa toivottua toimintaa, tai tekee sen vastaisesti, ei mitään tapahdu.
Näin meillä, uskon että minulle tuodaan jatkossakin klinikalla ne koiruudet joilla on tapana hermostuessaan maistaa pala eläinlääkäriä. Saatanpa myös saada potilaaksi ne kaverit jotka ovat menettäneet luottamuksensa arvon eläinlääkäreihin kyllä koira koiran tuntee. Täytyy kuitenkin myöntää että kouluttamaan minusta ei ole, istukoon jos huvittaa.
