Jaa

Urhon Matka

Urho on pieni huskyn pentu, sellainen sinisilmäinen, sudelta näyttävä koiruus. Urholla on ikää vasta 3 kk ja siten se keskittyy lähinnä olemaan suloinen. Jos olisin poikamies niin ottaisin Urhon mukaan kapakkaan. Takuulla kävisi meikäläisen pöydässä kuhina, kaikki emännät olisivat jututtamassa. Urho poika senkun pällistelisi ja ihan satavarmasti kävisi minulla peikkomainen flaksi.

Urho asuu Muoniossa ja siitä piti tulla isona rekikoira. Vajaa viikko sitten Urhon uravalinta joutui vaakalaudalle, Urholta nimittäin meinasi loppua happi. Omistaja huomasi, että ennen niin ärsyttävän riehakas pentu muuttui päivässä täysin väsähtäneeksi reppanaksi. Muutaman metrin köpöttely johti pahimmanlaatuiseen hengästymiseen. Ei tulisi Urhosta rekikoiraa, ammatinvaihdon sijasta näytti enemmän siltä että Urho vaihtaa pian hiippakuntaa.

Larynx paralyysi (nieluhalvaus eli kurkunpään halvaus)

Sattuman oikusta Urhon lähipiirissä pyöri juurikin sopivalla hetkellä pari kipaletta eläinlääketieteeseen sotkeutuneita saksalaisia. Urhon hengitysvaikeuksien syyksi paljastui larynx paralyysi elikkästen Savoksi nieluhalvaus. Larynx muodostuu kahdesta pienestä läpyskästä, läpät säätelevät henkitorven suuaukkoa. Juurikin samanlaiset läpät löytyvät kaikilta nisäkkäiltä. Jos vaikkapa ihminen istuu sohvalla ja lukee ipadiltaan tällaista höpinää, on ne läpät lähes kiinni. Kun olet juoksulenkillä ( näkisipä vaan…) on nämä läpät puolitangossa ja kun juokset 400m sileää urku auki, on tämä läppäjärjestelmä täysin… yllätysyllätys… auki. Jos vettä meinaa mennä henkitorveen, menee tämä läppätsydeemi ihan umpeen, ettei mene vettä keuhkoon. Hyvin suunniteltu putki on meillä. Urholla läpät olivat rikki eli halvaantuneet, ne pysyivät koko ajan säpissä, ei pelaa Urhon läppäsäätö ja se on erinomaisen huono homma, siinähän tukehtuu.

Saksalaiset kollegamme tunsivat yhden paikallisen eläinlääkärin, Kiilin Markuksen, juurikin sen joka kuvaa niitä revontulia pitkin Lappia. Markus puolestaan tuntee käytännössä kaikki suomalaiset eläinlääkärit, on se sen verran extrovertti kaveri. Markus kyseli, että olisikohan lähistöllä eläinlääkäriä joka osaisi leikata kyseisen vaivan, muutoin tulee Urholle noutaja. Ja tottahan toki tällainen löytyi, ihan naapurista, 800 km päästä Jyväskylästä.

Urho-koiran nieluhalvaus leikattiin AlmaVetilla

Urholle ja Suville sovittiin tällit seuraavaksi päiväksi. Ikävä kyllä Urhon tila romahti totaalisesti yön aikana ja niinpä reippaat germaanit olivat klinikan oven takana jo heti aamuseitsemältä, eilisaamuiset silmät päässä. Urhollakin meni koko ajan ihan päin pakaraa, se hätääntyi koska se ei saanut happea. Tiedättekö mitä hätääntyessä tekee? No huohottaa ja hyperventiloi. Ja se taas ei onnistu kun ilma ei kulje, ja sitten hätääntyy lisää, ja huohottaa lisää, paitsi ettei pysty, ja sitten pyörtyy. Klinikalla Urho pidettiin rauhoitettuna ja hapetuksessa kunnes Suvi porhalsi paikalle.

En tässä nyt ala selittämään miten Suvi leikkasi sen nielun, lähinnä syynä on se, että minä en tiedä siitä hommasta mitään, paitsi että se on vaikeaa.

Hyvin voi kyseenalaistaa ylläkuvatun touhun järkevyyden, ja mahdollisesti joku kyseenalaistaa myös eettisyyden mutta väitän, että Urho, Urhon kaverit ja ainakin meidän klinikan väki on sitä mieltä että hyvä homma oli. Huonomminkin voisi kulutetun rahan ja ajan käyttää, vaikkapa kaljaan ja tupakkiin, tai tuhlata ihan turhuuteen. Kiitoksia kaikille osallisille, hienoa kun yhteistyö pelaa.

Lue mainos ja katso videolta miltä Urhon nieluhalvaus näytti (video mainoksen jälkeen)

Tämän tarinan teille tarjosi Provet

MAINOS: Minä se olen välillä soittanut tutuille tavarantoimittajille ja yhteistyökumppaneille ihan vain sanoakseni että hitto kun hommat on toimineet hyvin. Ei tätä päivittäin tapahdu, ei edes välttämättä kuukausittain, mutta välillä kumminkin. Ei tästä kovin pitkä aika ole kun soitin Huttuselle ja säikäytin sen sanomalla että arvaappa mitä? Siellä taas sydän hyppäsi linjan toisessa päässä, onko Almavetin ATK.ssa hikka? Ei ollut, se oli toiminut Provet kuukausitolkulla kuin junan vessa.

Niin se video on siis tässä: VIDEO: Urhon nieluhalvaus

Lue juttu Aapon nieluhalvauksesta täältä Pillin virittäjä

(Juttu vuodelta 2017. Artikkelissa kuvituskuva)